maanantai 13. marraskuuta 2017

ūüéß Kumakumacon 2017 - AMV-tuomarointia pikkuconissa ūüéß


Hei! ♡
Viime viikonloppuna (11.-12.11.) järjestettiin Kouvolassa Kumakumacon, jossa olin paikalla lauantaina! Tämä oli toinen kerta, kun Kumakumacon järjestettiin. Olin paikalla myös viime vuonna ja silloin tapahtuma järjestettiin eri paikassa yksipäiväisenä. Tänä vuonna coni tuntui hyvin erilaiselta ja parannusta oli tapahtunut!


Cossasin Jirou Kyoukaa Boku no Hero Academiasta. Cossia tuli väännettyä kasaan vielä perjantaina, ihan vain koska olin laiskotellut tämän kanssa. :D Tässä ei oikeastaan ollut mitään haastavaa kun ostin kaikki vaatekappaleet valmiina (vain liiviä piti muokata: vaihdoin siihen napit, maalasin raidat olkapäihin ja hieman kavensin). Korvista roikkuvia kuulokeliitäntäjohtoja oli jännittävää tehdä (ne koostuvat kankaalla päällystetystä rautalangasta ja fimosta). Nämä ovatkin sitten oudoimmat korvikset jotka omistan. :D

Jiroun peruukki olikin sitten oma työmaansa. Olin onnistunut tilaamaan ihan järkyttävän ohuen peruukin! Yritin siirtää muutamia kuituja, mutta onnistuinkin vain vetämään tupon kuituja irti (ne olivat niin huonosti ommeltu). Ehkä tilaan uuden peruukin jos käytän tätä cossia vielä uudestaan...


Conin aikana oli vähän sellainen fiilis, että olisihan sitä voinut cossaamattakin jättää, kun moni muukaan ei cossannut eikä monikaan tuntunut noteeraavaan cossaajia. Tai ehkä vain minulle tuli tällainen mielikuva? Olin myös nukkunut conia edeltävän yön tosi huonosti ja kärsin peruukin takia kovasta päänsärystä koko päivän, se vähän ankeutti fiilistä.

Vasemmalta oikealle: Ekstaasikissa, Sawnah, minä, Xenji, Saizux

Olin tosiaan AMV-tuomarina Kumakumassa! Kisa sujui hyvin, vaikka pieniä teknisiä ongelmia olikin. Meillä oli kiva AMV-porukka ja videoiden tuomarointi oli hauskaa! Oli ihanaa nähdä kisassa niin monta taitavaa aloittelevaa AMV-editoijaa.


AMV-kisan jälkeen olikin sitten aikaa hengailla. Käytiin green roomissa syömässä ja ruokailu siellä sujui hyvin, vänkärit olivat kivoja! ;O; Olin onnellinen saadessani kunnon ruokaa kun olin niin nälkäinen. :D

Kierreltiin taidekujalla ja myyntipöydillä ja käytiin laulamassa karaokea, siinä se conialue tulikin sitten käytyä läpi. :D Illalla lähinnä istuskeltiin jossain porukalla kun tekemistä ei ollut. Hengailuconiksi tämä siis meni ainakin mun osalta.

(C) Xenji
Squadia! Vasemmalta oikealle: Pupuleidi, Miru, minä, Allu, Mai Mai, Esshieru, Saukko ja Xenji edessä. :D
Kumakumacon ei ollut j√§rjestelyjens√§ puolesta mitenk√§√§n erityisen hyv√§ coni, mutta onneksi hyv√§ seura pelasti! ♡


Mun conin ainoat ostokset olivat Mirun arttia taidekujalta. :D Niin hyvi√§ BnHA-tytt√∂j√§! ♡


En usko, että tulevaisuudessa viitsin enää mennä Kumakumaconiin. Näin AMV-tuomarina sain kuulla asioita conin järjestämiseen liittyvistä ongelmista. En haluaisi käydä conissa, jossa järjestäjäporukassa esiintyy syrjintää ja jopa kiusaamiseen verrattavissa olevaa käytöstä... En aio vatvoa tätä asiaa julkisesti blogissani, koska järjestäjät todennäköisesti tietävät itse ongelmasta. Toivoisin vain, että ongelmaan uskalletaan myös puuttua, eikä kenenkään tarvitsisi kokea ikävää kohtelua porukassa, jossa pitäisi olla hyvä yhteishenki.

Kumakumaconin järjestysajankohta oli myös aika huono. Minä ja moni muukin joutui jättämään conisunnuntain väliin isänpäivän takia. Eikö Kumakumacon olisi voinut olla tänäkin vuonna yksipäiväinen?

Conin tämänkertainen järjestyspaikka Kouvolatalo oli parempi kuin viime vuoden tilat (joissa piti juosta kolmen erillisen rakennuksen välillä), mutta tapahtumapaikka oli silti sekava. Esimerkiksi taidekuja, myyntipöydät ja karaoke sijaitsivat todella syrjässä suljetun oven takana. Tajusivatkohan kaikki kävijät, että sinne saa mennä... Onneksi opasteita näytti olevan jonkin verran.

Sain myös kuulla, että esimerkiksi vänkäreitä ei oltu perehdytetty töihinsä kunnolla, kilpailujen palkintojen kanssa oli ongelmia ja rannekkeiden jaossa oli sekoilua (ylipäätään rannekkeet ilmaisconissa, mitä ihmettä)... Toivottavasti Kumakumaconin järjestäjät yrittävät petrata näitä juttuja seuraavaan kertaan!

Vaikka conissa olikin paljon negatiivisia juttuja, ei minulle onneksi jäänyt ihan huonoa kuvaa Kumakumasta. Joissain asioissa oli onnistuttu hyvin (kuten AMV-kisa ja green roomin järjestelyt) ja joissain vähän huonommin. Toivon Kumakumaconille hyvää jatkoa, vaikken osallistuisikaan coniin tulevaisuudessa!

Seuraava conini onkin sitten vasta seuraavan vuoden puolella, Desucon Frostbite 2018! Onneksi siihen on aikaa, niin ei tarvitse cossista stressata vielä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti