sunnuntai 22. lokakuuta 2017

♥ Syyskausi 2017: Alku ♥

Hei!
Tuntuu jotenkin hölmötä blogata tästä syyskaudesta, kun aloitin nyt oikeastaan vain kaksi uutta animea... Mutta tyhmempää olisi jättää bloggaamatta, sainhan sentään jotain aloitettua! Lisäksi minua häiritsee jättää perinteiset alkavan kauden animepostaukset väliin. :D


Mahoutsukai no Yome
Olen lukenut Mahoutsukai no Yomen mangasta suomennetut kolme ensimmäistä pokkaria ja jotenkin ne eivät saaneet minua niin innostumaan. Päätin kuitenkin antaa animelle mahdollisuuden enkä ainakaan näin aluksi ole vielä katunut. Anime on uskollinen mangalle ja taide on nättiä. Katsotaan, miten tämä etenee ja innostunko jopa jatkamaan mangaa!


Osomatsu-san 2nd Season
Tätä on odotettu! Matsunon kuutosten sekoilut onnistuvat aina naurattamaan minua ja toinen kausi ei ole ainakaan vielä pettänyt. Huumorin taso on säilynyt yhtä huonona! Toivon mukaan jatkossa näkisimme enemmän Totokoa ja jos vaikka Joshimatsutkin tekisivät paluun.

Tulipa lyhyt postaus, nolottaa! :D Ehkä aloitan muita animeita lisäksi, jos saan hyviä suosituksia. Näillä mennään nyt kuitenkin tällä hetkellä. Ei ainakaan tarvitse stressata siitä, että jää jälkeen jostain sarjasta, kun katsottavaa on niin vähän. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti